Kerron nyt järkyttävän tarinan, joka toivottavasti saa muutamankin
'liberaali-hipin' ajattelemaan asioita. Ensimmäinen kannabiskokeiluni
tapahtui nimittäin kesällä 2000, kun olin 20-vuotias. Ystäväni Make,
joka oli jo pitkään kehunut kokemuksillaan 'pilven' parissa, oli
saanut minutkin kiinnostuneeksi aineesta, vaikka tunsinkin pelkoa
kaikkia näitä myrkkyjä kohtaan. Olin kuitenkin utelias tutustumaan
itse asiaan. Yläasteen terveystunnilla meille oli kerrottu, että jo
0.1 grammaa 'hasaa' aiheuttaa ankaran psykoosin, josta ei toivu ehkä
koskaan. Suuremmat annokset veisivät todennäköisesti hengen niin
nopeasti, että avun kutsumista ei kannattaisi edes yrittää. Tiesin,
että 'ganja' on täysin arvaamaton käsikranaatti.
Olin silloin kuitenkin nuori, villi ja innostunut kaikesta
uudesta. Kun Make oli useamman kuukauden 'rännityksen' jälkeen vielä
elossa, päätin uskaltautua kokeilemaan ainetta. Olisinpa silloin
tiennyt, että lapsellinen uteliaisuuteni tulisi kiskaisemaan minut
suoraan helvettiin.
Oli leuto, viileähkö alkavan kesäkuun ilta Espoossa, kun Make
soitti. 'Tuupa tänne, mulla on sulle jotain spesiaalia', hän ilmoitti
äänellä, joka ei jättänyt mitään epäilyksiä. Hän aikoi tutustuttaa
minut hashiksen maailmaan, jossa järjen ja hengen säilyttäminen oli
kuin kapealla orrella tasapainoilua. Enkä voinut vastustaa houkutusta.
Pyöräilin hermostuneena vartin matkan Maken kämpälle. Hänen
vanhempansa olivat juuri lähteneet Kreikkaan alkaneen kesäloman
kunniaksi, joten pelkoa 'käryämisestä' ei ollut. Ruskeatiilinen
espoolaiskerrostalo näytti leppeän rauhoittavalta, ilmapiirissä mikään
ei ennustanut sitä, että talon sisällä leikittiin maailman ehkä
vaarallisimman aineen kanssa. Kipusin kolmanteen kerrokseen ja soitin
ovikelloa. Make tuli avaamaan ja menimme nopeasti sisälle, lukiten
oven huolellisesti perässämme.
Menimme Maken huoneeseen, ja istuuduin lattialle seuraamaan hänen
työskentelyään. 'Tänään vedetään kunnon tötsyt', hän sanoi ja veti
yöpöydän ylälaatikosta esiin palan 'laattaa'. Vapisin pelosta ja
odotuksesta. Tuo pienestä muovipussista tuijottava harmahtava kikkare
näytti niin merkityksettömältä, mutta siitä uhoava pahuus ja
houkuttelevuus täytti koko huoneen väreilyllään. Aloin tuntea
paniikkia, mutta tiesin että tässä vaiheessa ei enää voinut
perääntyä. 'Pilvi' veti meitä vastustamattomasti puoleensa. Maken,
paatuneen THC-addiktin, silmät kiiluivat jo odotuksesta. Hän saisi
pian 'fiksinsä', sen ainoan täyttymyksen mitä hasanarkkari tuntee.
Make irroitti 'laatasta' kaksi 'murua' ja seivästi ne nuppineulan
kärkiin. Hän ojensi minulle toisen neulan ja
tupakansytyttimen. 'Lämmität vaan sitä palaa ja veät henkees', Make
opasti. 'Älä päästä höyryjä hukkaan!' hän lisäsi sielunsa myyneen
narkkarin ahnaalla äänensävyllä.
Käteni vapisivat niin, että pelkäsin 'murun' putoavan neulan pästä. En
voinut ymmärtää, että minä, hyvämaineinen nuori, olin tässä rikkomassa
Suomen lakia ja isäni opetuksia vastaan. 'Pilveen älä ******* ikinä
koske, se on pahinta huumetta', oli isä usein örissyt kaljapöhnässä
sohvalla ennen sammumistaan, Riitta Väisäsen jutellessa kotoisasti
televisiossa. Hänen elämänviisautensa sai minut silloin hymyilemään
luottamuksesta. Ja tässä sitä nyt oltiin, nuoruuden vimmalla
rikkomassa näitä kullanarvoisia neuvoja vastaan.
Make kuljetti jo 'sytkärin' liekkiä lähelle omaa 'biittiään'. Katselin
kauhulla, kun hän hengitti ahnaasti siitä nousevaa valkoista savua.
Seurasin hänen esimerkkiään, pelkoni voittaen lämmitin omaa 'palaani',
ja vedin varovasti huuruja sieraimiini.
Kun olin ensikertalainen, 'kama' jysähti välittömästi aivoihini kuin
miljoona volttia. Vartaloni taipui kaareksi taaksepäin kipunoivan,
euforisen ekstaasin täyttäessä jokaisen soluni. Rojahdin selälleni
huoneen lattialle. Huone pyöri ympärilläni, seinät aaltoilivat ja
täyttyivät uskomattomista kaleidoskooppisista kuvioista. Maken kasvot
muuttuivat demonisiksi, huudahdin kauhusta nähdessäni hänet. Yritin
liikkua, mutta 'hasa' oli täysin tuhonnut kaikki psykomotoriset
toimintoni, enkä pystynyt kuin heikkoihin nykäyksiin. Melkein kuolin
pelosta, kun hallusinaatioissani luulin pikajunan ajavan päälleni,
mutten kyennyt edes kierähtämään syrjään. Seuraavaksi kuvittelin
silmieni olevan lasia ja olisin varmasti repinyt ne irti, jos käteni
olisivat toimineet. Sitten 'trippini' muuttui yhä hurjemmaksi, irtosin
ruumiistani ja leijailin ympäri huonetta, katsellen peloissani kuinka
'Make-demoni' karjahteli ja nytkähteli lattialla kouristusten
vallassa. Sitten tajuntani sumeni.
Heräsin viikkoja myöhemmin sairaalassa. Olin selvinnyt kokeilustani
hengissä. Make oli lähtenyt joukostamme sinä iltana, hän oli vetänyt
sellaiset 'hasaövärit' että oli hoitajien mukaan muuttunut kokonaan
mustaksi, vaahtoavaksi massaksi. Normaalia elämää en minäkään enää
koskaan pystyisi elämään 'dullan' kokonaan vietyä keskittymiskykyni ja
muistini. Lisäksi jalkani ja vasen käteni täotri atputohda THp:n
aioeuttlmae verisuonitukoksen ja kuolion vuoksi. Mutta Jumalalle
kiitos, olin vielä hengissä. Ja myöhemmin sain kokea, että
huumehelvetistä voi todella toipua - uskoni Jumalaan vahvistui, sain
töitä Valittujen Palojen toimittajana ja kiertävänä
huumeasiantuntijana. Kerron yläastelaisille järkyttävistä
kokemuksistani ja toivon, ettei yhdenkään nuoren tarvitse käydä niin
lähellä 'rajaa' kuin minun.
MUISTA - 'HASA' TAPPAA AINA!